sunnuntai 2. helmikuuta 2014

1 year at DFW

Niin se vaan on, että vuosi on vierähtänyt Dallasiin muutosta. Tänään tulee täyteen, kun läksin kaksi matkalaukku täynnä kohti "vanhaa kotia". Edellinen kuukausi oli vierähtänyt tapellessa background checkiä tehneen firman kanssa, kun eivät osanneet tehdä töitään. Saapumisen jälkeen pari kuukautta meni jossain sumussa perusasioita hoitaessa - aukaise pankkitili, hommaa vuokrakämppä, sähkösopimus, kaapelitv, auto, ajokortti, etsi uusi luottokampaaja yms. Ei ihme, että ekojen kuukausien aikana lähti 4kg, koska ei ollut aikaa syödä. Kyllä luonto hoiti homman ja hävinnyt osuus palasivat vanhoille kotikonnuille.

Viime tammikuussa mietin tavoitteita menneelle vuodelle ja suurin osa toteutui, paitsi se # 1 aka NYCin reissu. Ja korjausta on tulossa NYCin sunteen, sillä olen jo henkisesti valmistautunut tekemään täsmäiskun itärannikolle tulevana keväänä. Viimeiset kolme viikkoa ovat vaan olleet niin helvetin kiireisiä töiden suhteen (palkankorotus kiitos!!) ja tämä viikonloppu on mennyt puhtaasti voimia kerätessä joten en ole ehtinyt surffaan/ katteleen lentoja taikka vahvistamaan ajankohtaa. Lauantaina, punkulla tehostetun 11h yöunien jälkeen, vietin ylläpitopäivää eli kävin kasvohoidossa/mikrohieronnassa ja kampaajalla lyhentään takatukkaa. Lisäksi pitäisi kerätä tietoja veroilmoitusta varten ja hoitaa juoksevia asioita, joita ei viikolla tahdo millään ehtiä hoitaa.


Hankalinta ulkomailla asuessa on, kun yksin joudut selvittelemään tosi vittumaisia tilanteita (vai onko tämä vain aikuisena olemista?), mutta onneksi suomikaverit auttaa. Viimeksi panikoin auton rekisteröintimaksusta ja tulevasta katsastuksesta. Yllättäen autoon liittyvät jutut jotenkin ovat hankalimpia tai jenkit tykkäävät kehitellä masokistisia prosesseja? Tottakai ajatuksissa ovat ne suomessa kasvat mukulat/ kummilapset, joille olen vain kaukainen täti.. tai toivottavasti siisti etuliite "American" tuo tuohon tätiin hieman "flare"/ level of cool. Ja ystävät, jotka nyt eivät täällä asusta. Terveisiä vaan kaikille tasapuolisesti ympäri maailmaa! Olette mielessä!

Uudelle vuodelle uusia tavoitteita? En tiedä, voinko täksi vuodeksi asettaa konkreettisia tavoitteita. Aina voisi olla enemmän aikaa! Ja toivoa, ettei täältä heti tarvitse lähteä. Erityisen mieltä ylentävää olisi aloittaa vihreän kortin (oleskeluluvan) hakeminen, joka ei ole mikään lyhyt prosessi. Firma on pihi ja kaikki tapaukset syynätään todella tarkkaan. Kolmanneksi ajatus omasta kämpästä jaksaa pyöriä mielessä, mutta sen hankkiminen ennen vihreää korttia on melko riskialtista. Ehkä tavoitteena on vain elää päivä kerrallaan ja katsoa mitä eteen tulee. I like that!

source: weheartit.com - search: dreams
Satu xx

1 kommentti:

  1. Mukavaa "vuosipäivää" vähän jälkijunassa! Ja kyllä sinäki oot meijän ajatuksissa ja puheissa vaikka välimatkaa onkin reilummin.
    Iltapalalla eräs neiti meinasi että hänestä tulee isona balettitanssija, joten ei muuta kuin katsastaan keväällä Broadway josko siellä olis yhdelle tanssijan alulle joskus tilaa liihottaa Tuhkimo -mekossa. ;-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...