perjantai 6. joulukuuta 2013

Winter storm Cleon

Hieman erilainen perjantai takana - merkit alkoivat olla vahvasti näkyvillä jo alkuviikosta ja eilen ne alkoivat realisoitumaan. Pohjoisesta tuli voimakas matalapaine, joka on purskuttanut metrikaupalla lunta Arkansasiin ja Oklahomaan ja muihin pohjoisempiin osavaltioihin. Samainen järjestelm ylsi myös meille asti rännän ja pakkasen muodossa. Texasin äärimmäinen säävaihtelu on nyt vihdoin iskostunut, keskiviikkona oli vielä yli 20C lämmintä ja aurinko paistoin kirkkaalta taivaalla, mutta kaikki muuttui..

Lähdin töistä hyvissä ajoin (päivän palaverit oli istuttu ja pystyn jatkaan työtekoa kotoakin tarpeen tullen). Suuntasin ensinnäkin lähimpään viinakauppaan hakemaan sisäistä lämmikettä viikonlopuksi, mikäli kämpiltä ei pääse hievahtaan minnekään koko viikonloppuna ja siltä se nyt vähän vaikuttaa. Saksalaista hehkuviiniä mukaan ja sitten salille... tai no, kävin siellä 5 minuuttia ja totesin, että paree lähteä kaupan kautta himaan jos paniikki leviää ja niinhän se teki. Torstai iltapäivänä vesisada johdatti työntekijät paniikkiryntäyksellä kohti kotia kello neljältä normaalin viiden/kuuden sijasta. Highwayt oli ihan tukossa, mutta onneksi viisaana lähdin ajoissa kämpille. Katseskelin meininkiä sisältä lämpimästä ikkunan takaa. Ongelmaksi alkoi kehittyä jäätävä sade, joka kertyy puunoksiin.. tehden niistä jääpuikkoja tai kuten mun tapauksessa, jäädyttää yhden ikkunan kokonaan. Tekee siis teistä helvetin liukkaat, samoin kertynyt jää voi kaataa puita ja oksia ja aiheuttaa sähkökatkoksia. Ja lisäksi kun täällä ei mitään talvirenkaita saa käyttää (lähinnä nastarenkaita).. Paikalliset kuskit on muutenkin ihan surkeita tuolla liikenteessä, joten ei tietenkään onnettomuuksilta ole vältytty.

Yksinkertaisten ikkunoiden ihanuus!
Täyden tankin ja kaakaopaketin/ lisäpunkun jälkeen suuntasin suoraan kämpille. Perjantaiaamuna heräsin ennen kuutta kellon soittoon ja kuumeisesti odotin työmailiin infoa, että toimisto on kiinni ja aukeaa vasta maanantaina jotta voin jatkaa unia. Pyörin siinä reilun tunnin sängyssä kärsimättömänä, kunnes tuomio tuli: saat jäädä kotiin, toimisto on kuin on suljettu perjantaina! Jippii... paitsi ettei mua enää väsyttänyt. Great. Katselin ulos ikkunasta, ja maisemissa oli jotain pelottavan tuttua.




Olen siis istunut sisällä, tehnyt töitä sen verran mitä nyt on tarvinnut ja yrittänyt pysyä lämpimänä (tälläkin hetkellä istun toppatakki päällä ku palelee niin prkl... - seuraavaksi laitan lautailuhousut jalkaan). Päivä on mennyt telkkaria katsellessa varmaan kuten suurimmalla osalla kaupungin asukkaista. Jonkun verran liikennettä näyttää olevan tuolla, rohkeimmat ovat liikenteeseen lähteneet mutta kaupat varmasti tuntevat tämän päivän menetykset. Taustalla on soinut joululaulut ja rohkeninpa kokeileen joulutorttujen tekoa käyttäen paikallista pillsburyn valmistaikinaa. Ei kyllä tullut kovinkaan joulutortun makuisia... ehkä ens kerralla teen voitaikinan itse, kun vielä on tuota suomesta tuotua luumuhilloa jäljellä.

Teksasilaistuneelle liian kylmää!
Joulutorttuja - näyttää ihan hyvältä mutta makua ei voi kehua
Yritin streamata yle areenan kautta linnan juhlia, mutta jokunen muukin niitä taisi kytätä, joten luovutin. Voin hyvin katsoa juhlien parhaimmat koltut osion iltapulun sivuilta. Loppupäivä jatkunee suurin piirtein samoissa merkeissä, mutta glühwein kädessä. Terästettynä kiitos.

Over and out.
Satu xx

Getting ready for Christmas

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi ja ihanaa joulukuuta kaikille! Vuosi lähenee loppua ja paljon on ehtinyt tapahtua tänä vuonna. Ajattelin juhlia muutosta ja laittaa itselleni joulua. Tänä vuonna en - perinteistä poiketen - vietä joulua perheen parissa suomessa, joten pakko joulumieltä on jotakin kautta hankkia. Ennen en ole moiseen viittinyt, mutta nyt on jo aika - mikä sen parempi kuin ameriikan ostosparatiisiin eri mahdollisuuksista etsimään koristeista. Pari viikkoa sitten mulle iski ihan jouluhurmos (olen jäänyt hurmos-sana koukkuun, siinä on jotain hienoa ja ytimekästä!). Päädyin lähi-Walmartiin ostamaan kuusen ja kuusen koristeista ja ulkovalot joululaulujen säestämänä.Tottakai pallot ja perkeleet piti tietenkin sointua sisustuksen kanssa ja luottokortti senkun vinkui.
kuva: weheartit.com
Innostuin jo heti kiitospäivän jälkeen pystyttämään joulukuusen, koristelemaan ja laittamalla muutaman muun jouluisen sisustuselementin, kuten parvekkeelle valot ja ulko-oveen kranssin. Ne ihan poltteli lattialla laittoa ja paikallisia tapoja noudattaen, joissain perheissä joulukuusi ostetaan ja koristellaan heti kiitospäivän jälkeen. En jäänyt aikailemaan...

Tavarat kuumeisesti odottavat purkamista ja asennusta
Kynttilät ikeaa, rewined lahja (tuoksuu siideriltä!) ja pitkä valkoinen homegoods $5
Ulkovalot $8 - suomessa vähintää tripla-hinnat?
Jääkaapissa odottaa voitaikina ja kuivakaapissa aito ja ehtaa tähtitorttuhillo, et jospa lähipäivinä tempasen levyllisen joulutorttuja. Kaveri lupasi tehdä mullakin pienen satsin porkkalaatikkoa jouluksi! Näyttää siltä, että tulee se joulu ilman lunta, paukkupakkasia ja jatkavan pimeän aiheuttamaa vitutusta!
Ovikranssi - $20 Homegoods
The tree - koristeineen kaikkineen $70
Hyvää Joulun odotusta kaikille!

Satu xx

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Thanksgiving and Black Friday

Viime viikolla juhlittiin kiitospäivää, joka tarkoitti pitkää neljän päivän viikonloppua. Torstaina kävin kaveripariskunnan kanssa Uptownissa Thanksgiving dinnerilla, taas yksi merkintä bucket listiin eli perinteinen kiitospäivän illallinen on nyt syöty! check.

Onneksi oli edes joku ravintola auki - kuva: weheartit.com
Lisäksi tein listan FB:n asioista, joista olen tänä vuonna kiitollinen:
1) Terveys (toistaiseksi amerikkalaisten kansantaudilta diabetekseltä turvassa, mutta hitto näitten elintarvikkeitten kanssa - lue: kaikki on prosessoitua/hormooneilla kasvatettua - eli ei hyvältä näytä pitkällä tähtäimellä)
2) Ystävät ja perhe
3) CC Taisto tottakai! Suomessa ajelisin jollain kuppasella Nissan micralla. Tai no ei mulla ois sitäkään.
4) Menneestä 10kk Dallasissa - maanantaina tuli tasan 10kk tänne muutosta.

kuva: weheartit.com - search: thankful
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Perjantai oli kuuluisa black friday, joka on ns. ensimmäinen virallinen jouluostospäivä. Kaupat aukeaa nykyään jo torstai-iltana ja ovat koko yön auki ahneimmille joulushoppailijoille ja lupaavat hyviä tarjouksia. Black Friday:na myydään enemmän vanhempia malleja kuin ihan uusimpia alennuksessa. Mm. kampaajani sanoo tekevänsä kaikki jouluostokset kyseisenä päivänä.
kuva: weheartit.com - search: black friday
Osa nettikaupoista aloitti black friday-alennukset jo edeltävän viikon sunnuntaina. Silloin itsekin sorruin shoppailemaan ja tilasin pitkään haikailemani tabletin Amazonista. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin Samsung Galaxy Note 10.1: n vanhempaan versioon. Siitä oli $100 alennusta ja hinnaksi jäi $399 plus verot.

How exciting! Paketti tuli kahdessa päivässä
Alkuperäinen cover case lähti ostokoriin mukaan
Toistaisesti olen ollut ihan tyytyväinen. Tykkään Android-järjestelmästä, koska voin vapaasti muokata siitä haluamani ja muistikin tuntuu riittävän monen ohjelman yhtäaikaiseen käyttöön. Kokeilin jo muutamia mukavia ominaisuuksia, kuten yhdistäminen telkkariin, jotta voin soittaa YouTubea telkkarin kautta ja käyttää tablettia kaukosäätimenä. 

Tästä kaikesta riemusta iski shoppailuhurmos:
1) Päivitin nettini 30Mbps aikaisemmasta 15mbps, jotta telkkari soittaa videoita ilman hetkellisiä latauksia. $20 enemmän kuluja eli pari viinipulloa vähemmän jatkossa. Kah, kroppakin kiittää!

2) Kuuntelen paljon musiikkia ja nopean netin innoittama PÄÄTIN, että tarvin juuri nyt heti laadukkaan mutta halvan (takuuvarma yhdistelmä!) kajari/kotiteatterijärjestelmän, mutta ilman sitä ainaista johtohelvettiä! Kas kummaa, etsintä osoittautui vaikeammaksi kuin kuulostaa. Ihan liikaa hifi valmistajia, kuten bose, karman hardon, brewons & wilkins, sonos tai esim. martin logan (ja nää ei oo mitään paskoja!) ja vaihtoehtoja 5.1. surround sound järjestelmästä sound bar + subbari yhdistelmään. Mulla meni järki, joten jätin etsinnät toistaiseksi, mutta toivottavasti löydän juuri minulle sopivan viimeistään ennen vuoden loppua kun monella valmistajalla on "year-end" tarjouksia. Mielellään just nyt heti mulle kaikki!

Jos jollakin on hyvät refrenssit kajarijärjestelmästä, joka on laadukas mutta ei aiheuta isoa miinusta pankkitilille - eikä - johtojen määrä laukaise kroonista ahdistusta/paniikkihäiriötä niin ilmoittakaa!

Satu xx

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Austin F1 Grand Prix

Hello friends. Päätin ryhdistäytyä ja kirjoitella viime aikojen tapahtumista. Tässä yksi niistä:
--------------------------------------------------------------------------------------------
Oltiin pari viikkoa sitten 11 hengen suomiporukalla viikonloppureissulla Austinissa katsomassa F1-kisoja. Osakilpailu oli kauden toiseksi viimeinen, joista Kimi oli juuri päättänyt jäädä pois. Vuosi sitten hotellin varanneet ja helmikuussa lippunsa ostaneet olivat hieman kismittyneitä, mutta asiaa helpotti hieman, kun media ilmoitti Kovalaisen astuvan tilalle. Mun ei alunperin ollut tarkoitus lähteä tällä kaudella kisoihin, mutta työkaveri myydessä lippua päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni. Austin oli vielä kokematta ja olin kuullut kaupungista pelkkää hyvää, joten miksi ei. Viikkoa ennen kisaa oli luvattu epävakaista ja melko viileää säätä, mutta helleaalto helli meitä koko viikonlopun.

Ehdittiin katsella perjantaiharkkoja n. tunnin verran
Olen käynyt pari vuotta sitten Monacon GP:ssä kattomassa harkat, mutta nyt sentään näkee koko kilpailun! $322 köyhempänä lähdin matkaa yhden porukan kyydissä (lähdettiin kolmella eri autolla, yhdet lensi paikan päälle ja kaikki vähän eri aikaan!) perjantai aamuna hieman yhdeksän jälkeen. Yhden pysähdyksen taktiikalla ehdittiin perille katsomaan perjantain toisia harjoituksia. Heikki ajoi hyvin, sijoittuiko jopa 5. sijalle!
Formula krääsää - mun tuliaiset olivat ao. Tito teltasta ostettujen drinkkien mukana tulee drinksulasit!
Cota Flame with Tito's Vodka only $12 ea.!!

Urheiluhurmoksen realiteettia - kalliit juomat!
Voitte kuvitella noitten $12 drinksujen ansiosta ei ole paljon luettu kuitteja viikonlopun aikana menneen rahan määrästä, mutta muistot ovat priceless! Perjantai illaksi suunnattiin Austinin keskustaan toiselle "radalla". Monta korttelia oli suljettuna FanFestivaaleja varten, jossa oli paljon juurikin formuloihin liittyviä kojuja. Ilta jatkui myöhään, tutustuttiin mm. paikalliseen pianobaariin. Oli kyllä loistava tunnelma, Austiinin pitää mennä viikonloppureissulle uudestaan ja pian!



Lähdettiin lauantai aamulla klo. 8 lyhyiden yöunien jälkeen COTA:lle (lyhenne Circuit of the Americas) katsomaan aika-ajoja. Kaiken kaikkiaan oltiin perillä vasta puoli 10 maissa. Aikaa meni tosi paljon etäparkkikselle ajaessa, sieltä koulubussilla siirtyessä drop-off pointille ja siitä varmasti mailin verran kävelyä itse sisääntuloon. Oispa ollut matka- tai askelmittari viikonlopun ajan niin olisi saanut kiva arvion paljonko oikeasti tuli käveltyä.Mulle sanottiin monta kertaa ennen reissua, että jalkaan sellaset kengät joilla on hyvä kävellä. Siellä voi olla vähän kivikkoista ja matka drop-off pointista radalle on pitkä, samoin kuin koko rata-alue. Joo joo! Laitoin sit mustat balleriinat jalkaan, jos käy niin ettei pääse kamoja vaihtaan hotellille ennen kun siirtyy radalta toiselle radalle. Näin ei kuitenkaan käynyt, eikä mennyt kauan kunnes tuumasin että tässä ei mee kun kengät pilalle ja jalat paskaksi. BINGO!

Shuttle bus!
Riksa-kuskeja siellä oli, en tiedä paljon pyysivät kyydityksestä, mutta on siinä reisille töitä kolme päivää putkeen/ 12h päivässä kuskata asiakkaita. Osalla oli vielä isot mankat kytkettynä antamaan sopivasti lisäpainoa. Tosin luulisi, että ihan hyvät rahat pojat ja tytöt tienasivat tuosta viikonlopusta.


Huomatkaa kiva punainen kaulapanta perjantain harjoituksista, kun ei ollut aurinkorasvaa!
COTA tower - vain $35 olisi pitänyt maksaa, että tuonne ylös pääsisi
Yks hyytyi kesken aika-ajon
Päivän jälkeen osan porukan kanssa suunnattiin Round Rockiin, ihan Austinin pohjoispuolella sijaitseva pikku kaupunkiin, jossa on (ilmeisesti) maankuulu Salt Lick BBQ-ravintola. Paikka on kuulemma joku legenda paikallisten silmissä, joten mielenkiinnolla suuntasin paikan päälle. Tilasin pulled porkia ja briskettia, joka tarjoiltiin perunasalaatin ja coleslaw:n kera. Pavut pyysin jättämään pois. Oli muuten ihan taivaallista, ei mitään pahaa sanottavaa! Eikä tippeineen hintaa tullut kuin $17 plus drinksu. Tultiin ihan loistavaa aikaa hieman ennen kuutta, sillä lähtiessä tuntui olevan vähintään 30min jonot ja asiakkaita oli varmasti toista kymmentä odottamassa.. paikka kun ei nyt mikään ihan älyttömän suuri ollut.
Menu
Jäi nuo side dishes syömättä lähes kokonaan, oli aterialla kokoa!
Margarita oli hyvää (ja hyvän kokoinen), mutta eilisen illan menot tuntui vielä eikä tahtonut jaksaa juoda loppuun asti.
Ravintolan asiakkaille muistutus!
Sunnuntaina mentiin COTA-radalle hyvissä ajoin, mutta onneksi lauantain juhlinnat loppuivat vähän aikaisemmin kuin perjantaina. Kelit vaan parana päivä päivältä ja kisapäivästä saatiin nauttia 87F lämmössä (mukavat 30,5C) ja paahtavan auringon alla. SPF 55:sta huolimatta nenän pää sai lievästi paloi, kuten myös toinen puoli otsasta.

Hyvä Suomi!
Istuttiin kurvi 11 kohdalla, mutta kolmesta massiivisesta suomen lipusta huolimatta ei päästy telkkariin asti. Ei kyllä näyttänyt olevan kameroita sellaisessa kulmassa, että ne ois juuri tuosta katsomosta saaneet oikein mitään kuvaa.
GO Heikki!
(Joku) Ferrari- luokka
Ohjelmassa siis ei ollut pelkkää Formula 1:sta, aamut todellakin alkoivat aikaisin kun oli erinäisiä show-ajoja vanhoilla kilpa-autoilla ja mm. Ferrari-luokan osakilpailu. Itse F1 kisan jälkeen ihmisten ryntäystä yritettiin hidastaa mm. Pitbullin konsertilla, joka alkoi tunti kilpailun loppumisen jälkeen. Me ei ehditty paikan päälle areenalle asti kuuntelemaan, vaikka oltiin sinne matkalla. Järjestäjät sopivasti laittoivat yhden ratojen välistä menevistä silloista kiinni ja jouduttiin kiertämään koko alue, että päästiin takaisin busseille. Mutta matkan varrella ohitettiin varikot ja vähän kalliimmat istumapaikat (ehkä meillä ei ole noihin varaa ensi vuonna), mutta päästiinpä katsomaan läheltä varikko ja lähtöruutu.




Taustalla kiire pakata romut lentorahtia varten kohti seuraavia kisoja
Podiumia puretaan, mutta autot odottaa vuoroaan
Päästiin lähtemään vähän jälkeen viisi iltapäivällä kohti Dallasia ja ajoin kotimatkan, kuten olin luvannut jo ennen reissua. Yhden pysähdyksen taktiikalla mentiin tämäkin pätkä, mutta ruuhkat ja tietyöt vähän hidasti matkaa. Reissu oli ihan kaiken kaikkiaan ikimuistoinen ja kuumeisesti ollaan tehty jo suunnitelmia ensi vuoden koitosta varten!
Huomatkaa väriä saanut otsa ja nenän pää! :D
Over and out.
Satu xx
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...